Kokemukset ovat väkevä voima parantumisessa. Niiden merkitys ei vähene, vaikka lääkkeiden tehoa tutkittaessa kokemusten vaikutus tutkimustuloksiin pyritäänkin mahdollisimman tarkasti poistamaan. Kaksoissokkoistetussa plasebokontrolloidussa lääkekokeessakin potilaan kuvaus oireistaan on kokemustiedon välittämistä. Luonnehtiessaan vaivojaan hän jakaa sen tiedon, jonka kokemus on hänelle tarjonnut.
Lääkäri soveltaa kliinistä kokemustaan potilastyössä, kirjoittaa diagnooseja, lähetteitä, lääkereseptejä ja ohjeita. Asiakkaan kokemus on läsnä myös apteekissa itsehoitolääkkeitä farmaseutin kanssa valittaessa. Se on arkipäivää sairaanhoitajalle. Kokemukset liittyvät tavalla tai toisella kaikkien terveysalan ammattilaisten toimintaan.
Mutta mikä merkitys niillä on parantumiselle?
Ensiksikin pitää hahmottaa, mitä kokemuksella tarkoitetaan ja miten kokemus vaikuttaa. Toiseksi on ymmärrettävä, miten tuota vaikutusta voidaan luotettavimmin tutkia, ja kolmanneksi on ratkaistava, mikä on riittävä evidenssi sille, että kokemuksilla on jotakin vaikutusta terveyteen ja sairauteen.
Kokemus on kaksijakoinen käsite
Tutkijat Jarkko Toikkanen ja Ira A. Virtanen kirjoittavat, että ”Kokemuksen käsitteessä on jotain, mikä tekee siitä poikkeuksellisen arvokasta yksilön kannalta samaan aikaan, kun se osallistuu jaettuun ja yleisesti hyväksyttyyn tietoon. Tällä kaksijakoisuudella on hyvät ja huonot puolensa. Yhtäältä se antaa yksilöllisyydelle arvon ja yksilölle luvan ilmaista kokemuksensa; toisaalta se mahdollistaa mielipiteen korottamisen tiedon kaltaiseen rooliin.”
Kokemuksellisuuden kaksijakoisuus on ihmisen olemuksen yksi perusulottuvuus. Kokemus on yksilölle aina totta. Hän tietää mitä kokee ja hän on oman kokemuksensa paras asiantuntija. Kokemus ei kuitenkaan aina ole identtinen reaalitodellisuuden kanssa, joka voidaan ymmärtää tietyn yhteisön jakamaksi käsitykseksi jostakin asiasta.
Kokemustiedolla, jonka ihminen saa omista tuntemuksistaan, on perustavanlaatuista tutkimuksin osoitettua psykologista ja biologista merkitystä. Kokemukset ovat olennaisia niin ihmiselimistön terveyden ylläpitämisessä kuin häiriöiden syntymisessäkin. Ne vaikuttavat esimerkiksi useiden sisäelinten toimintaan, uneen, sisäeritys-, immuuni- ja hermojärjestelmiin.
Kokemustieto onkin välttämätöntä, jotta pystytään merkityksellisesti ja asianmukaisesti selittämään esimerkiksi psykoneuroimmunologisia ilmiöitä. Myös plasebovaikutus on valaiseva esimerkki kokemusvaikutuksista ja osoittaa havainnollisesti, kuinka tärkeitä kokemukset ovat.
Kehomielelliset kokemukset
Kokemusvaikutuksen perusta on inhimillinen kokemus. Perustan ymmärtämiseksi on huomattava, että kokemusta ei voi erottaa tietoisuuden ja mielen tarkastelusta. Se on tietoisuuden tapahtuma, vaikka se liittyy myös kehollisuuteen. Kokemukset vaikuttavat kehomielellisesti aistimuksina, tunteina ja mielentiloina, mikä tarkoittaa sitä, että kehon ja mielen toimintaa ei monestikaan voi erottaa toisistaan. Ne ovat yhtä.
Myönteisiä, parantumista edistäviä kokemusvaikutuksia tuottavat hyvä ja turvallinen hoitosuhde ja -tilanne sekä potilaan uskon, toivon ja luottamuksen vahvistaminen, kuten myös voimaannuttava elinympäristö ja sosiaaliset suhteet. Monet kokemukselliset menetelmät, kuten psykofyysiset terapiat, taideterapiat, luonto, kosketushoidot ja muut kehomielihoidot edistävät toipumista ainakin osittain juuri kokemusvaikutusten välityksellä.
Sitä mukaa kuin lääke-, hoito- ja käyttäytymistieteellinen vaikutustutkimus alkaa ottaa huomioon hoitavina elementteinä kokemusvaikutusta vahvistavia tekijöitä, on mahdollista saada enemmän tutkimustietoa parantavista kokemuksista ja kokemuksellisista menetelmistä hoitopäätösten tueksi.
Mitä on kokemusnäyttö?
Kokemusnäytöksi määrittelen tutkimuksin osoitetut todisteet kokemuksellisuuden vaikutuksista terveyteen, sairauteen tai hyvinvointiin. Jos väestötutkimuksissa toistetusti ja tilastollisesti pätevällä tavalla osoitetaan suuren joukon ihmisiä hyötyvän jostakin hoitomuodosta, sillä voidaan sanoa olevan jonkinasteista kokemusnäyttöä.
Niin ikään näyttöä voidaan tuottaa metodologisesti pätevällä laadullisella tutkimuksella. Kokemusnäyttöä voi kertyä myös pragmaattisista, käytännön hoitokonteksteissa hankituista kliinisistä kokeista.
Tiedeyhteisössä on erilaisia näkemyksiä siitä, miten tiede ja kokemukset liittyvät tai ovat liittymättä toisiinsa.
Kokemusriippuvuus ja paradigmat
Uskomus terveystieteiden kokemusriippumattomuudesta on oikeutettu, jos tiede ymmärretään fysikalistisen ajattelutavan mukaan sellaisen tiedon hankinnaksi aineellisesta todellisuudesta, joka on numeerisesti esitettyä, matemaattisesti mallinnettua ja tilastotieteen menetelmin merkitseväksi osoitettua. Sellaista tuottaa esimerkiksi biolääketieteellinen perustutkimus. Se ei kerro mitään terveydentunnusta eli siitä, mitä on tuntea itsensä terveeksi, oirelevaksi tai sairaaksi, ja mikä merkitys näillä on ihmiselämässä.
Uskomus terveystieteiden kokemusriippuvuudesta on oikeutettu, jos tiede ymmärretään pragmatistisen ajattelun mukaisesti sellaisen tiedon hankinnaksi elämismaailmasta, joka tulkitsee ja pyrkii ymmärtämään todellisuutta elettynä, koettuna elämänä. Tuotettu tieto voi olla numeerisesti tai sanallisesti (tai muin merkkijärjestelmin) esitettyä ja perusteltua. Sellaista tietoa tuottavat esimerkiksi lääketieteellisen antropologian, sosiologian, psykologian ja hoitotieteen holistisesti orientoitunut tutkimus. Tulkitseva ja ymmärtävä tutkimus ei kerro tilastotieteellisesti kausaalisuhteista, mutta se voi tuottaa pätevää kokemustietoon nojaavaa tutkimusnäyttöä erilaisista hoidon ja terveyden edistämisen interventioista.
Tällainen karkea kahtiajako kuvaa peruseroja eri tutkijoiden tiedeajattelussa. Näkemyksissä heijastuvat erilaiset paradigmat eli tieteellisen tutkimuksen lähtöoletukset. Ne eivät kuitenkaan kuvaa käytännön tutkimustodellisuutta eli sitä, mitä tutkimuskentällä tapahtuu. Monitieteisissä hankkeissa nimittäin sovelletaan rinnakkain ja lomittain erilaisia tutkimusotteita, ja kokemuksella on paikkansa kummassakin paradigmaattisessa tutkimussuuntauksessa.
Kokemustutkimuksen professuureja?
Terveydenhuoltojärjestelmän tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseen tarvitaan kokemusnäytön hyödyntämistä.
Vaikeasti diagnosoitavista vaivoista kärsivien määrä lisääntyy. Terveydenhuollossa jopa kahdella kolmasosalla oireet jäävät lääketieteellisesti selittämättömiksi. Arviot toiminnallisista oireista ja oireyhtymistä vaihtelevat väestössä 4–30 prosentin ja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon potilailla 10–50 prosentin välillä. Näille potilaille ei ole tarjolla satunnaistetuin kliinisin ”yksi hoito yhteen sairauteen” – kokein tehokkaiksi osoitettuja auttamistapoja. Siksi on kokeiltava tutkimatonta ja turvauduttava potilaiden ja hoitajien kokemusten tuomaan tietoon.
Sama pätee mielenterveyden häiriöihin, jotka ovat yleisimpiä työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syitä. Siksi on panostettava mielenterveyden edistämiseen ja tehokkaaseen koettujen oireiden lievitykseen.
Esimerkiksi masennusta ei voi hoitaa ottamatta huomioon potilaan kokemuksia, sillä ei ole olemassa objektiivisia biologisia testejä, kuten verinäytteitä tai kuvantamismenetelmiä, joilla sairaus voitaisiin diagnosoida. Masennus ei sijaitse aivoissa, vaan ihmisen arjessa toimintakyvyn heikentymisenä ja ikävinä kokemuksina. Kokemusnäytön nykyistä laajempi hyödyntäminen saattaa merkittävästi monipuolistaa käytössä olevaa hoitovalikoimaa, joista yleisimpiä ovat lääkkeet ja psykoterapiat.
Voi olla, että tulevaisuuden yliopistoissa työskentelee kokemustutkimuksen professoreita ja tutkijoita johtamassa monitieteisiä parantamisen hankkeita. Ehkä terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisia varten laaditaan kokemushoitosuosituksia vahvistamaan kokemuksen mahdollisimman tehokasta käyttöä terveydenhuollossa.
Kirjallisuus:
Jarkko Toikkanen & Ira A. Virtanen (toim.) Kokemuksen tutkimus VI: Kokemuksen käsite ja käyttö. Lapland University Press, 2018.
Sanna Selinheimo, Aki Vuokko & Pirjo Juvonen-Posti: Toiminnallisten häiriöiden kuntoutus. Sovellettavuus Kelan järjestämään kuntoutukseen ja vaikuttavat kuntoutusmuodot, 2019.
Pauliina Aarva on yhteiskuntatieteiden tohtori ja terveyden edistämisen dosentti Tampereen yliopistossa. Tämä kirjoitus on toinen osa hänen kolmiosaisesta kokemustietoteemaisesta juttusarjastaan, joka julkaistaan Kummastus-blogissa kesäkuun 2020 aikana. Juttusarjan kolmas osa ilmestyy 15.6. Ensimmäinen osa “Kokemus parantumisen tutkimuksessa” on luettavissa täällä.
1 thought on “Pauliina Aarva: Kokemusnäyttö ja parantuminen”
Comments are closed.